Olen yrittäjä, ja ollut sitä jo yli kaksi vuosikymmentä, kolme neljännestä työiästäni. Olen yrittäjä, neljännessä polvessa, mikäli isoisäni isä pienviljelijänä lasketaan mukaan. Sitä on siis varmaan ”vähän perintönäkin”.
Meitä yrittäjiä on tietenkin monenlaisia lukuisilla eri ammattialueilla mikroyrittäjistä pörssiyhtiöihin. Kukin sellaisena kuin on. Toisilla jo pitkä ura sekä kokemus ja toisilla start-uppi nousukiidossa. Kaikkia meitä varmaan yhdistää palava halu tehdä, toimia ja saavuttaa jotain. Otamme sairaan kovan ja uhkarohkean riskin tähän ryhtyessämme. Kuinka moni tämän tiesi yritystä aloittaessaan – käsi pystyyn. Kyllä – emme monikaan sitä arvanneet.
Onhan selvää, että nykyhteiskunnassa (Suomessa) työn kuva on radikaalisti muuttunut. Työntekemisen ja tuottavuuden vastuu on siirtynyt yhä enemmän työntekijöiden harteille. Vakkarityöpaikat siirtyvät entistä enemmän tulosvastuullisiksi (lue: provikkapalkka) ja työntekijät ”ulkoistetaan” vuokratyöpaikkoihin. Tämä on hyvä ja huono asia, riippuu vähän miltä kantilta kukin sen katsoo. Mielestäni kuitenkin olennaista on, että nykyinen ”evoluutio” synnyttää itse itsessään yrittämistä – yrittäjyyttä. Onko tämä siis ”luonnonlaki”, kuka tietää. Minusta olisi nyt tärkeää keskittyä yrittäjyyden ytimeen, jo aiemmin mainitsemaani oma-aloitteista halua tehdä ”jotain”, jotta voisimme paremmin. Luoda ymmärrys siitä, että jokainen on vastuussa omasta elämästään, luonnollisesti, mutta siitä, että yhteiskunta pyörii, tuotteita valmistuu, palveluja tuotetaan, riippumatta siitä maksaako palkan pomo vai oma firma.
Minun mielestäni tämä sanoma tulisi välittää ja opettaa oikeanlaisessa muodossa, selkokielellä ja ehdottomasti ilman dramatiikkaa näille muutoksen pyörteissä oleville, jo työtä tehneille ihmisille. Onneksi koululaitoksemme on tämän jo todennut ja pannut käytäntöön. Ehkä vuosien päästä kuulemme lastemme suusta totuuksia innokkaista vastuunottajista työnsä tuottamisessa.
Odotan vielä, kuten monet muutkin, yhteiskunnalta, poliitikoilta ja tietysti alamme järjestöiltä lisää ja enemmän keskittymistä pienyrittäjien asemaan ja toimintaympäristöön. Poliitikkojen ja järjestöjen tekemät päätökset suurista linjoista ei ihan kohtaa pienyrittäjän arkea, tärkeitähän ne tottakai ovat. Pienyrittäjällä kun ne ongelmat ovat useinkin siellä ”ruohonjuuritasolla”: ”kuka tuuraisi minua, kun kävisin viikonloppuna lasteni juhlissa”. Pienyrittäjälle se lähin apu on tärkein. Moni kokee olevansa yksin. Kuka keskustelisi näistä hetken ja antaisi edes yhden uuden ajatuksen, joskus niin uupuneelle puurtajalle. Tästäpä kirjoitan sitten toiseen juttuun….
Miksi siis minä olen yrittäjä?
Minulla on oma tahto tehdä työtä ja saada palkkaa. Minulla on motivaatio tarjota muille yrittäjille osaamistani ja kokemustani, jotta toinenkin voi tehdä ja toimia yrittäjänä – menestyä. Minulla on tavoite saavuttaa tasapaino itseni ja työni välille. Hyvä mieli siitä, että olen tehnyt velvollisuuteni yhteiskunnallemme (isänmaalle), mutta myös tehnyt osuuteni tällä elämänalueella.
Kertokaa oma tarinanne ja kokemanne ihmisille, jotka kenties kiinnostuvat, ja etenkin toisille yrittäjille, jotta tekemisemme saa uusia näkökulmia sekä voimaa yhteisestä elämänarvosta. Näitä uusia medioitahan meillä jo siihen tehtävään onkin…..