Katsoin parhaakseen kirjoittaa yrittäjän kokemuksistani näin yritystoiminnan loppumisen aikoina. Toivon, että kirjoitukseni saavuttaa ja herättää ajatuksia niissä lukemattomissa PK-yrittäjissä, jotka painivat samankaltaisten asioiden parissa. Kerron muutamia pienyrittäjille vastaan tulleita ja jopa kohtalokkaita tapahtumia, joista on hyvä huomata mihin ne saattavat johtaa.
Aloitin yritystoiminnan ostamalla jo vuodesta 1995 toiminnassa olleen osakeyhtiön. Yritys toimi ns. yksinyrittäjän voimin kannattavana, mutta tietyin poikkeuksin. Näitä en huomannut riittävästi kun toimintaa jatkoin. Siitä toisaalla, mutta suurin virheeni oli jatkaa yritystä sen vanhoja latuja. Olihan ne toimivia, mutta eivät enää uudella liiketoimintasuunnitelmalla eikä uudella yrittäjällä. Suositan vahvasti miettimään niin liiketoimintakaupassa kuin sukupolvenvaihdoksessa tärkeiden sidosryhmien mm. kirjanpidon merkitystä ja sen tekijöitä. Tärkeitä ovat myös vanhat yhteiskumppanit ja ”alihankkijat”. Tavat toimia ovat kuitenkin niin erilaisia, että väärinymmärrysten ja virheiden mahdollisuudet ovat todellisia. Huomioikaa tämä.
Merkittävä huomio kiinnittyy eräänlaiseen alihankkijasuhteeseen. Kuten monet pien- ja keskisuuret yritykset toimivat suurempien yritysten eri osa-alueiden alihankkijana, on riskit tiettyihin asioihin olemassa ja ne kannattaa huomioida vakavasti liiketoiminnassa ja sen suunnittelussa. Pienen yrityksen resurssit ovat rajalliset ja voimavarojen jakaminen samanaikaisesti usealle isolle ”päämiehelle” on rajallista. Tästä johtuen suurasiakkaita ei voi olla kovin montaa. Vanhat sanonnat että ei munia samaan koriin tai yrityksen pitää seisoa vähintään kolmella jalalla on jalo, mutta ei aina mahdollista. Tästä syntyy ongelma, jonka itse totesin kokeneeni yritykseni toiminnassa ja asiakassuhteissa. Kun hyvä ja kannattava liikevaihto muodostuu vain muutamasta vuosisopimuksesta on riski valmis. Ongelma oli mielestäni siinä, että tulos näytti hyvää ja yrittäjän työpäivät olivat täysiä, varmasti 14 tuntia päivässä, oli tuotanto niin sanotusti täynnä. Lisää ei edes tehnyt mieli hakea. Tässä tulee vastaan se ensimmäisen työntekijän työllistäminen. Kyllä, sitäkin kokeiltiin, mutta kuten yrittäjät sen tietää, se on työläs ja kivinen tie. Aika kouluttamiseen, työnohjaukseen ja tietysti palkka ovat rajallisia. Tästä voimme keskustella toisaalla lisää.
Edellämainituista kokeneena ja siitä kuinka asiakassuhde voi päättyä pahimmalla mahdollisella tavalla, voin lyhyesti kertoa. Useimmiten alihankinta suhteet ovat vuosisopimuksilla ja tiedetään mitä se tuo vuositasolla nyt ja tulevaisuudessa, jos sopimus on voimassa. On hyvän liiketavan mukaista laatia jatkosopimukset hyvissä ajoin, jotta muutoksiin voisi reagoida mahdollisimman hyvin, jotta ei katastrofia syntyisi. Itselläni näin kävi, siis huonommin. Yritykseni toimi usean kuukauden ajan ”tyhjäkäynnillä” odottaen tietoa jatkosta. Alkanut vuosi oli jo pitkällä kun tieto selvisi. Pienelle ”yhdenmiehen” yritykselle usean kuukauden kulut, vuokrat, palkat, verot, olivat liian suuret. Alamäki oli siis alkanut.
Yrittäjä ei tietenkään luovuta, vaan etsii kaikkia mahdollisia keinoja selviytyä haasteista. Sain paikalle konsultin ja pitkän linjan talousasiantuntijan. Aikamme kirjanpitoa tutkittuamme, löysimme sen ratkaisevan kuplan, joka oli sitten viimeinen haaste, johon lopulta yrittäjänäkin kompastuin. Pitkän etsinnän jälkeen löysin maastamme vanhan kirjanpidon gurun sekä pari asiantuntevaa lakitoimistoa, jotka kertoivat Suomen kirjanpitolainsäädännöstä kiinnostavia asioita. Käytin monta viikkoa ja pitkiä päivää tekemällä kirjanpidon uudelleen, korjaten kohtuuttoman määrän tapahtumia ja tositteita oikeille tileille ja paikoille. Tuloksena oli todenmukaisen tulos ja tase. Valitettavasti vuosien kirjatut tappiot kohdistuivat yhteen kirjanpitokuukauteen. Tulos oli masentava. Taloudellisesti ajateltuna tilanneen oli jo se mistä ei nousta.
Yrittäjänähän ei luovuteta, vaan etsitään uusia mahdollisuuksia ja niitä muutamia jo avautui. Mielenkiintoisia projekteja ja uusia toimintamalleja oli tarjolla. Todellisuudessa yrittäjän takki oli jo tyhjä ja panostus uuteen oli liian haastavaa ja kallista. Raskas työ oli myös omien oikeuksien perääminen vs. yrittäjän oikeudentunto ja rehellisyys. Kukaan ei ottanut vastuuta tapahtuneista vaan nämä kantaa vain itse yrittäjä. Suomen laissa virheeseen ja rikokseen vaaditaan näyttö teon tahallisuudesta, joten se siitä.
Tässä vaiheessa oli tehtävä vaikeitakin ratkaisuja lisävahinkojen välttämiseksi. Tuli siis tehtäväksi yrityksen alasajo ja kuten Suomen ”yrittäjäystävällinen” lainsäädäntö määrää, on tappiollisen yrityksen vaihtoehto ainoastaan konkurssi. Tähän siis päättyy yksi yritys ja yrittäjän elinkeino, kuten se niin monella on kohtalona.
Toivon, että tarinastani olisi hyötyä yhdelle, mieluiten useammalle yrittäjälle. Tässä vain muutama tämän tapauksen ”haasteet”, mutta jokaisella on omansa eri muodoissa ja eri tavoilla. Tärkeintä vain on huomata ongelmat ajoissa, löytää oikeita auttajia ja tehdä rohkeita ratkaisuja.
Todellisuudessa yrittäminen on siis riskien ottamista ja vastuun kantamista kaikessa – siis kaikessa – hyvässä ja pahassa alusta loppuun asti.